Tänään kävin kokeilemassa kykyjäni step aerobicissa, tutummin stepissä. Olin pihalla kuin lumiukko, en päässyt mistään oikein kiinni, joten tunti meinasi vähän mennä nauramiseksi. Syke kuitenkin nousi hyvin, ja kun hieman muuntelin ohjelmaa (okei, lopulta nostelin vaan jalkojani laudalle ja äimäsin muiden tekemiä hienoja sarjoja..!) niin kyllähän siinä hikikin vähän virtasi. Oli tuo tunti kuitenkin suunnattu vähän enemmän tanssi-ihmisille, ja muutenkin aerobicin ystäville - minä kun en oikein kumpaakaan ole, niin saattaa jäädä tämä kokeilu minun ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Muutenkin kaipaan tunnilta enemmän juuri sitä lihaskuntoa ja todellista puurtamista - pitkät ja monimutkaiset sarjat saavat minut vain pyörryksiin. Tällä tunnilla lihaskuntoa oli vain lopussa, muutamat hassunhauskat vatsat ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin.
Eilen illalla / yöllä lueskelin läpi Varusmies 2010 -kirjasen. Taidan oikeasti olla vähän turhan innoissani, toivon vain että koulua olisi vähän enemmän / löytäisin töitä itselleni, niin ei koko aika kuluisi mm. Aamukampa -sivustolla pyörimiseen.. Mutta jos ko. sivustoa on uskominen, en ole ihan ainoa vuotta 2011 innolla odottava! ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti