Uusi vuosi, uudet kujeet! Tämän vuoden aion pyhittää kunnon kohotukselle, niin kuin viimeisestä kirjoituksesta saattoikin päätellä. Jonkinlaisia suunnitelmia on jo tehty, ja enää olen kuntosalin valintaa vaille valmis lähtemään reenaamaan! Vielä kun pakkaset vähän hellittäis, niin voisi uimaankin lähteä - kauheasti ei tee mieli pyöräillä -25 asteessa hallilta kotiin pitkillä ja märillä hiuksilla...
Eilen oli I/09 vuoden miehien sekä II/09 puolen vuoden miehien kotiutuminen. Ja seuraavan saapumiserän palvelukseenastumiseen on enää 2 aamua! Hieman kateellisin mielin lueskelen nyt palvelukseen astuvien naisten kokemuksia ja mietintöjä ennen inttiä - mutta eipähän siihen omaankaan vuoroon enää mahdottomasti ole aikaa. Tasan vuosi, ja huomenna olisi edessä matka tuntemattomaan!
Minulla alkaa ensi viikolla kauan odotettu koulu (NOT), ja pitäisi varata aika sinne lääkärintarkastukseen. Sen jälkeen olisivat paperit lähettämistä vaille valmiit. Osa porukasta on puhunut, että paperit kannattaisi viedä ihan henkkohtaisesti aluetoimistoon, mutta minulla aluetoimisto on sen verran kaukana, että taidan luottaa kuitenkin Postiin. Ja sitten lentää ärräpäät jos ne onnistuvat hukkaamaan paperini!
Mutta nyt alan väkertämään uutta ulkoasua, koska uusi (ja tietysti..) parempi idea tuli mieleen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti