Uudet merkinnät löydätte osoitteesta: http://www.kuiskaten.net/blog/. Palaillaan siellä tarkemmin asiaan! :)
22. heinäkuuta 2010
Uusi osoite
Blogi muuttaa uuteen osoitteeseen, oman domainini alle. Tänne ei enää tule uusia päivityksiä, mutta pidän vanhat tiedot kuitenkin paikoillaan.
Uudet merkinnät löydätte osoitteesta: http://www.kuiskaten.net/blog/. Palaillaan siellä tarkemmin asiaan! :)
Uudet merkinnät löydätte osoitteesta: http://www.kuiskaten.net/blog/. Palaillaan siellä tarkemmin asiaan! :)
12. heinäkuuta 2010
11. heinäkuuta 2010
Puoli vuotta
Tänään on enää vaivaiset puoli vuotta palvelukseenastumiseen! Kääk! Ja II/10 lähtee jo huomenna suorittamaan omaa osaansa.. Jos jännitän näin paljon jo heidän puolesta, niin mitenköhän asianlaita on sitten omalla kohdalla, kun kalenteri näyttää 9.1.2011?
Ensi viikko tuo onneksi vaihtelua normirytmiin, kun lähden ottamaan uimarantojen vesinäytteitä töissä. Olen varannut koko viikon tälle hommalle, koska rantoja on useita kymmeniä, ja monet vielä sellaisissa paikoissa joissa en ole ikinä käynyt - parempi siis vetää varman päälle, eikä alkaa kiirehtimään asian kanssa. Sääkin näyttää suosivan minua, kun tänne on luvattu edelleen jatkuvaa 30 asteen hellettä. Kyllä kelpaa! Ainoa haitta tässä lämmössä on se, että meidän asunto on kuin trooppinen sauna iltaisin - vielä ei olla 50 asteen rajaa sentään rikottu, mutta peittoja ei ole yöllä siis tarvinnut!
Viikon päästä pidän kahden päivän loman, kun lähdemme katsomaan Musea Kaisaniemeen. Hotelli on varattu, ja enää pitäisi päättää millä kulkuneuvolla siirrätämme itsemme paikan päälle. Maanantaina on itse keikka, ja seuraavana päivänä olisi tarkoitus kuluttaa loput rahat mitä palkasta on jäljellä Helsingin kauppoihin - se ei taida tuottaa ongelmia!
Outoa ajatella, että minulla on enää muutama hassu viikko töitä jäljellä. Harmi kun Suomen kesä ei ole pitempi, tätä hommaa voisin kyllä jatkaa kauemmankin aikaa! Pientä paniikkia aiheuttaa myös se, etten lukuisista työhakemuksista huolimatta ole saanut vielä itselleni töitä loppuvuodeksi - onhan tässä tietysti vielä aikaa, mutta olisi kiva tietää ettei aivan tyhjän päälle jää syksyn tullen.
Vielä lopuksi, onnea matkaan II/10! Pitäkää tytöt lippu korkealla, hyvin te tulette pärjäämään!
Kesäisiä tunnelmia vuodelta 2006
Ensi viikko tuo onneksi vaihtelua normirytmiin, kun lähden ottamaan uimarantojen vesinäytteitä töissä. Olen varannut koko viikon tälle hommalle, koska rantoja on useita kymmeniä, ja monet vielä sellaisissa paikoissa joissa en ole ikinä käynyt - parempi siis vetää varman päälle, eikä alkaa kiirehtimään asian kanssa. Sääkin näyttää suosivan minua, kun tänne on luvattu edelleen jatkuvaa 30 asteen hellettä. Kyllä kelpaa! Ainoa haitta tässä lämmössä on se, että meidän asunto on kuin trooppinen sauna iltaisin - vielä ei olla 50 asteen rajaa sentään rikottu, mutta peittoja ei ole yöllä siis tarvinnut!
Viikon päästä pidän kahden päivän loman, kun lähdemme katsomaan Musea Kaisaniemeen. Hotelli on varattu, ja enää pitäisi päättää millä kulkuneuvolla siirrätämme itsemme paikan päälle. Maanantaina on itse keikka, ja seuraavana päivänä olisi tarkoitus kuluttaa loput rahat mitä palkasta on jäljellä Helsingin kauppoihin - se ei taida tuottaa ongelmia!
Outoa ajatella, että minulla on enää muutama hassu viikko töitä jäljellä. Harmi kun Suomen kesä ei ole pitempi, tätä hommaa voisin kyllä jatkaa kauemmankin aikaa! Pientä paniikkia aiheuttaa myös se, etten lukuisista työhakemuksista huolimatta ole saanut vielä itselleni töitä loppuvuodeksi - onhan tässä tietysti vielä aikaa, mutta olisi kiva tietää ettei aivan tyhjän päälle jää syksyn tullen.
Vielä lopuksi, onnea matkaan II/10! Pitäkää tytöt lippu korkealla, hyvin te tulette pärjäämään!
27. kesäkuuta 2010
Juhannus
Viikonloppu mökillä hurahti yhtä nopeasti kuin ajattelinkin. Olisin niin mielelläni jäänyt vielä muutamaksi päiväksi nauttimaan auringosta ja siitä, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. No, tänään kuitenkin palauduttiin landelta takaisin kaupungin pölyyn, ja huomenna olisi taas mentävä töihin. Kumma homma, ettei työt vaikuta kovinkaan vastenmielisiltä, kun koko viikoksi on luvattu kaunista säätä, aurinkoa, ja yli 20 lämpöastetta!
Uutisissa oli viikonlopun aikana, että huono sää oli (taas) hillinnyt juhannusjuhlijoita - tätä sitten ihan porukalla hämmästeltiin, meille kun osui niin hyvät kelit aatolle! Illalla myöhemmin tuli kyllä sade, mutta silloin olimme onneksi jo nauttimassa pöydän antimista..
Lauantai meni sitten lähestulkoon kokonaan auringonottamiseen ja pahemman puoliskoni osalta soutelemiseen isäni kajakilla. Illalla sitten saunottiin taas pitkän kaavan mukaan, eihän sitä tiedä milloin taas seuraavan kerran pääsee kunnon puusaunaan!
Viikonlopun aikana siviiliTJ pyörähti alkamaan numerolla yksi - enää yksi kokonainen satanen jäljellä! Ja vajaan kuukauden päästä on enää puoli vuotta meidän palvelukseenastumiseen - II/10 erä taas voi tällä hetkellä laskeskella, kuinka he saavat nukkua viimeisen yönsä siviilissä tasan kahden viikon päästä! Vastahan sitä I/10 astui palvelukseen..
22. kesäkuuta 2010
Takaisin töissä
Saikku loppui, ja jalkakaan ei ole irronnut! Kahdelle viimeiselle työpäivälle tällä viikolla on myös luvattu hyvää säätä, joten mitäs tässä valittamaan. Juhannusta lähden viettämään jo torstaina perheemme mökille, lähestulkoon keskelle ei mitään. Ihanaa!
II/10 tytöillä (no okei, vähän myös pojillakin!) on tänään jäljellä siviilissä enää 20 aamua, enkä edes tahdo kuvitella minkälaisessa paniikissa olen, kun vastaava tilanne osuu omalle kohdalle joulukuussa. Tällä hetkellä jo pienimuotoista paniikkia aiheuttaa torstain lähestyvä STJ (siviilissä tänään jäljellä) 200, sekä kesätöiden puoliväli samana päivänä. Missä välissä kesäkuukin on jo kerennyt tähän vaiheeseen? Miten ihmeessä kohta on jo heinäkuu, saati elokuu? Jos kesä menee tätä vauhtia ohitse, en uskalla edes ajatella kuinka nopeasti syksy hujahtaa.. Ja sitten onkin jo kohta meidän vuoro!
Mutta nyt viikonloppuna aion keskittyä vain hyvään ruokaan, auringonottoon, laiskotteluun ja rentoutumiseen. Panikoimaan kerkeää taas myöhemminkin!
II/10 tytöillä (no okei, vähän myös pojillakin!) on tänään jäljellä siviilissä enää 20 aamua, enkä edes tahdo kuvitella minkälaisessa paniikissa olen, kun vastaava tilanne osuu omalle kohdalle joulukuussa. Tällä hetkellä jo pienimuotoista paniikkia aiheuttaa torstain lähestyvä STJ (siviilissä tänään jäljellä) 200, sekä kesätöiden puoliväli samana päivänä. Missä välissä kesäkuukin on jo kerennyt tähän vaiheeseen? Miten ihmeessä kohta on jo heinäkuu, saati elokuu? Jos kesä menee tätä vauhtia ohitse, en uskalla edes ajatella kuinka nopeasti syksy hujahtaa.. Ja sitten onkin jo kohta meidän vuoro!
Mutta nyt viikonloppuna aion keskittyä vain hyvään ruokaan, auringonottoon, laiskotteluun ja rentoutumiseen. Panikoimaan kerkeää taas myöhemminkin!
17. kesäkuuta 2010
Saikkutarallaa
"Jipii", pääsin viettämään pakollista "kesälomaa" nyt vajaaksi viikoksi, kun onnistuin hajottamaan oikean pohkeeni tiistain ratsastustunnilla. Eilinen meni vielä Desperate Housewivesia katsoen, mutta nyt alkaa tekeminen loppua, kun ei pääse uloskaan!
Kaverin houkuttelemana tosiaan lähdettiin ratsastamaan, itse en ole ollut hevosen selässä lähes vuoteen (muutamia tapauksia poislukien), ja ajattelinkin että paikat saattaisivat hieman kipeytyä. Sitä en kuitenkaan odottanut, että kaksi kierrosta kevenneltyäni alkulämmittelyjä molempiin pohkeisiin iskisi ihan uskomaton kipu, joka tekisi keventämisestä lähes mahdotonta. Yritin aina välillä ravistella jalkoja, ja venytelläkin niitä, mutta varsinkin oikeaan pohkeeseen nämä helpotusyritykset vain pahensivat asiaa - yhdessä vaiheessa kipu muistutti kuin suonenvetoa, ja voitte vaan kuvitella pystyinkö keskittymään itse ratsastukseen juuri yhtään. Kun tunti (viimein!) loppui, ja tulin alas hevosen selästä, oikean jalan jalkateräni oli aivan tunnoton - mitä ihmettä!
Seuraavana yönä en sitten saanut nukuttua, kun pohje oli kuin tulessa. Eikä siinä aamulla sitten muu auttanut, kuin lähteä pyöräilemään opiskelijaterveydenhuoltoon! Tuskaisen matkan jälkeen terkkaritädit tutkivat pohkeen, ja saivat varattua minulle ajan kahden tunnin päähän lääkärille. Lääkäriltä viimein päästyäni tulos oli, että joko hermo on puristuksissa, tai sitten lihakset ovat jotenkin ottaneet iskua - ja ensi viikkoon asti kestävä sairasloma!
En tietenkään voinut välttyä ajattelemasta eilen, että miten kummassa tulen oikein kestämään intin rasitukset, jos pohkeeni krakaa jo näin pienestä asiasta. Tietysti pääkopassa kaikuvat myös poikaystävän pelottelut, että kyseessä voisi olla jotain vakavampaakin. Hänellä kun oli samanlaisia oireita oman inttinsä aikana, eikä palvelus ihan nappiin sitten mennytkään..
No, toivotaan kuitenkin että pohje olisi kunnossa ensi viikolla, jotta pääsisin töihin ja liikkumaan! En kestä tätä paikallaanoloa enää sekuntiakaan..
Kaverin houkuttelemana tosiaan lähdettiin ratsastamaan, itse en ole ollut hevosen selässä lähes vuoteen (muutamia tapauksia poislukien), ja ajattelinkin että paikat saattaisivat hieman kipeytyä. Sitä en kuitenkaan odottanut, että kaksi kierrosta kevenneltyäni alkulämmittelyjä molempiin pohkeisiin iskisi ihan uskomaton kipu, joka tekisi keventämisestä lähes mahdotonta. Yritin aina välillä ravistella jalkoja, ja venytelläkin niitä, mutta varsinkin oikeaan pohkeeseen nämä helpotusyritykset vain pahensivat asiaa - yhdessä vaiheessa kipu muistutti kuin suonenvetoa, ja voitte vaan kuvitella pystyinkö keskittymään itse ratsastukseen juuri yhtään. Kun tunti (viimein!) loppui, ja tulin alas hevosen selästä, oikean jalan jalkateräni oli aivan tunnoton - mitä ihmettä!
Seuraavana yönä en sitten saanut nukuttua, kun pohje oli kuin tulessa. Eikä siinä aamulla sitten muu auttanut, kuin lähteä pyöräilemään opiskelijaterveydenhuoltoon! Tuskaisen matkan jälkeen terkkaritädit tutkivat pohkeen, ja saivat varattua minulle ajan kahden tunnin päähän lääkärille. Lääkäriltä viimein päästyäni tulos oli, että joko hermo on puristuksissa, tai sitten lihakset ovat jotenkin ottaneet iskua - ja ensi viikkoon asti kestävä sairasloma!
En tietenkään voinut välttyä ajattelemasta eilen, että miten kummassa tulen oikein kestämään intin rasitukset, jos pohkeeni krakaa jo näin pienestä asiasta. Tietysti pääkopassa kaikuvat myös poikaystävän pelottelut, että kyseessä voisi olla jotain vakavampaakin. Hänellä kun oli samanlaisia oireita oman inttinsä aikana, eikä palvelus ihan nappiin sitten mennytkään..
No, toivotaan kuitenkin että pohje olisi kunnossa ensi viikolla, jotta pääsisin töihin ja liikkumaan! En kestä tätä paikallaanoloa enää sekuntiakaan..
13. kesäkuuta 2010
Kesätöistä
Olen pitänyt toukokuun ajan pientä hiljaiseloa blogirintamalla, kun työt ovat vieneet niin ison osan ajastani - nyt kuitenkin työrytmi alkaa olemaan jo rutiinia, joten aikaa jää muullekin (lue: panikoimiselle ja aamujen laskemiselle)!
Tänä kesänä arpaonni siis suosi minua, ja pääsin kaupungille töihin touko-elokuuksi. Homma on mitä mainioin, toimin siis satamavalvojana - ja ei, et ole ensimmäinen kuka ihmettelee tätä nimikettä. Kaikessa lyhykäisyydessään valvon kaupungin venepaikkoja aina Tikkakoskelta Korpilahdelle asti. Jyväskylän alueella kierrän rantoja polkupyörällä, kauemmat paikat hoituu kaupungin autolla. Parempaa hommaa en oikeastaan olisi voinut edes saada, työ on nimittäin hyvin itsenäistä ja saan suunnitella aivan itse omat aikatauluni. Tietysti The Boss aina välillä soittelee ja nakittaa minua erinäisiin hommiin, mutta muuten oikeastaan vain nautin Suomen kesästä!
Ajattelin, että kuvat ehkä kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässäpä hieman kuvia viime kuukaudelta!
Tänä kesänä arpaonni siis suosi minua, ja pääsin kaupungille töihin touko-elokuuksi. Homma on mitä mainioin, toimin siis satamavalvojana - ja ei, et ole ensimmäinen kuka ihmettelee tätä nimikettä. Kaikessa lyhykäisyydessään valvon kaupungin venepaikkoja aina Tikkakoskelta Korpilahdelle asti. Jyväskylän alueella kierrän rantoja polkupyörällä, kauemmat paikat hoituu kaupungin autolla. Parempaa hommaa en oikeastaan olisi voinut edes saada, työ on nimittäin hyvin itsenäistä ja saan suunnitella aivan itse omat aikatauluni. Tietysti The Boss aina välillä soittelee ja nakittaa minua erinäisiin hommiin, mutta muuten oikeastaan vain nautin Suomen kesästä!
Ajattelin, että kuvat ehkä kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässäpä hieman kuvia viime kuukaudelta!
29. huhtikuuta 2010
Palvelukseenastumismääräys
Apua, se tuli jo näin pian! Olin valmistautunut odottamaan pitkälle toukokuuhun, mutta pääsinpä piinasta jo ennen vappua! Mahtavaa!
Olin aamupäivän ystäväni kanssa kahvilassa istuskelemassa, ja pidin itsestäänselvyytenä että kotona oleva poikaystäväni ilmoittaisi jos SE kirje sattuisi tulemaan. Turha toivo! Kun tulin kotiin, muisti mieheke juuri ja juuri kertoa, että "aluetoimistolta tuli tollanen lappunen". Eli palvelukseenastumismääräys oli kirjattu kirje, ja siitä tuli kotiin vain ilmoitus, että pitää hakea postista. Minä en sitten tiennyt, pitäisikö poikaystäväni kuulla kunniansa tiedon "pimittämisestä" vai pitäisikö minun yksinkertaisesti pomppia kattoon asti jännityksestä - eli taisin tehdä sitten molempia!
Haettuani kirjeen, päätin jättää sen avaamisen vasta kotiin - aloin sitten kuitenkin talomme hississä tutkailemaan kirjeen ulkokuorta, ja eikös siinä jo lukenut "10.01.2011 TykPr". Kyllä alakerran mummoilla on ollut ihmettelemistä, kun kiljahteleva ja pomppiva hissi on mennyt heidän kerrostensa ohi! Onneksi tuuri oli matkassa, eikä hissi kuitenkaan pomppimisestani huolimatta jättänyt minua matkan päälle..
Sisältä kuoresta löytyi odotetusti palvelukseenastumismääräys Niinisaloon I/11, tietoja oikaisuosoituksesta sekä pieni infovihkonen Tykistöprikaatista. Kaikki tekstit on ahmittu moneen kertaan läpi, ja olen jo aivan valmis lähtemään! Ai, että pitäisi odottaa vielä 256 päivää.. Nokunemmämalta!
Nyt on mahtavat fiilikset aloittaa vapun viettäminen!
Olin aamupäivän ystäväni kanssa kahvilassa istuskelemassa, ja pidin itsestäänselvyytenä että kotona oleva poikaystäväni ilmoittaisi jos SE kirje sattuisi tulemaan. Turha toivo! Kun tulin kotiin, muisti mieheke juuri ja juuri kertoa, että "aluetoimistolta tuli tollanen lappunen". Eli palvelukseenastumismääräys oli kirjattu kirje, ja siitä tuli kotiin vain ilmoitus, että pitää hakea postista. Minä en sitten tiennyt, pitäisikö poikaystäväni kuulla kunniansa tiedon "pimittämisestä" vai pitäisikö minun yksinkertaisesti pomppia kattoon asti jännityksestä - eli taisin tehdä sitten molempia!
Haettuani kirjeen, päätin jättää sen avaamisen vasta kotiin - aloin sitten kuitenkin talomme hississä tutkailemaan kirjeen ulkokuorta, ja eikös siinä jo lukenut "10.01.2011 TykPr". Kyllä alakerran mummoilla on ollut ihmettelemistä, kun kiljahteleva ja pomppiva hissi on mennyt heidän kerrostensa ohi! Onneksi tuuri oli matkassa, eikä hissi kuitenkaan pomppimisestani huolimatta jättänyt minua matkan päälle..
Sisältä kuoresta löytyi odotetusti palvelukseenastumismääräys Niinisaloon I/11, tietoja oikaisuosoituksesta sekä pieni infovihkonen Tykistöprikaatista. Kaikki tekstit on ahmittu moneen kertaan läpi, ja olen jo aivan valmis lähtemään! Ai, että pitäisi odottaa vielä 256 päivää.. Nokunemmämalta!
Nyt on mahtavat fiilikset aloittaa vapun viettäminen!
22. huhtikuuta 2010
Valintatilaisuus
Tänään se vihdoin sitten oli! Tällä hetkellä olo on aika tyhjä ja vähän epätodellinenkin. Kai minä sitten oikeasti olen lähdössä inttiin..
Aamu alkoi huonosti nukutun yön jälkeen aika takkuisesti; olo oli tukkoinen ja väsynyt, ja eilinen Helsingin reissu verotti jaksamista huomattavasti. Aamupala ei mennyt alas, mietin varmaan puoli tuntia mitkä kengät laitan jalkaani, ja että onhan varmasti kaikki mukana (sinänsä tyhmää, koska henkilöllisyyspaperithan riittivät). Vähän yli kahdeksan isäni tuli hakemaan minua, vein hänet kotiin, ja suuntasin audin nokan kohti Tikkakoskea. Paikalla oli omasta mielestäni hyvissä ajoin (klo 8:30 siis, ilmoittautuminen viimeistään klo 8:50), mutta kun viimein sisälle pääsin niin huomasin olevani ihan viimeisten joukossa paikalla.
Saimme ensimmäisen kosketuksen armeijan tapoihin, kun meidät ilmoitettiin everstiluutnantille. Vahvuushan oli siis 31 naista, joka oli enemmän kuin mitä aikaisemmin luulin - ilmeisesti mukana olivat myös siis erikoishaun Tikkakoskelle tehneet naiset. Tilaisuuden avauspuheen piti Keski-Suomen aluetoimiston päällikkö, joka taisi kestää vajaan puolen tunnin verran. Sen jälkeen pidettiin pieni tauko, ja saimme kahvia ja sämpylää. Istuin everstiluutnanin pöydässä, ja välillä meinasi kyllä mennä sämpylä nenään hänen juttujaan kuunnellessa.. Hän oli mm. googlannut "Naisten vapaaehtoinen asepalvelus", ja ilmeisesti eksynyt Aamukampaan, jossa oli naureskellut tulevien naisvarusmiesten ongelmille. Varsinkin sheivaukseen liittyvä keskusteluketju oli saanut hänet suht hilpeälle tuulelle.
Tauon jälkeen meille pidettiin info koskien (yllätys, yllätys!) naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Asiat olivat jo entuudestaan minulle tuttuja, mutta monet kuulivat asioista vasta nyt, eli hyvin hyödyllinen ja tiivis infopaketti se kyllä oli. Kävimme läpi mm. varusmiespalveluksen jaksotusta (P-kausi, johtajakausi, jne.), kiintiöpaikkojen määrää, naisten oikeudellista asemaa, jne. Itselleni kaikista kiinnostavin aihe oli kiintiöpaikkojen määrä, jota olin pelännyt aiemmin; aikaisemmin kun ei ole ollut ollenkaan kiintiöpaikkoja Keski-Suomesta Niinisaloon. Tällä kertaa kuitenkin onni suosi, ja eriin II/10, I/11 ja II/11 oli kaikkiin yksi kiintiöpaikka Tykistöprikaatiin! Muita kiintiöpaikkoja oli odotetusti Tikkakoskelle, Keuruulle ja Kajaaniin.
Infopläjäyksen jälkeen meille puhui Tikkakosken sosiaalikuraattori, jota seurasi pataljoonan komentajan esittely Ilmasotakoulusta. Tämän jälkeen kävimme syömässä mukessa, jossa oli torstaiperinteen mukaisesti hernekeittoa ja pannukakkuja. Syönnin jälkeen tilaisuus jatkui, ja vuorossa oli varusmiesnaisten kokemuksia palveluksesta Tikkakoskella. Alikersantit H ja K vastailivat myös meidän kysymyksiin, ja auttoivat halukkaille kenttävarustuksen päälle. Samalla alkoi myös haastattelut, joihin minä tietysti pääsin aivan viimeisten joukossa - ja jännitin aivan hirveästi!
Viimein kuulin oman sukunimeni huudettavan, ja jätin auditorion taakseni. Ensimmäiseksi aluetoimiston täti tarkasti osoitetiedot ja hakutoiveet, ja totesi että Niinisalon I/11 paikka on lähes varmasti minun, koska muita hakijoita siihen ei ole ollut. Sydämeni varmaan jätti siinä vaiheessa yhden lyönnin välistä, ja hyvä etten hihkaissut ääneen. Tämän jälkeen kävin nopeasti lääkärin juttusilla, joka vain tarkasti että tiedot eivät olleet muuttuneet, ja painotti liikunnan tärkeyttä ensi vuotta ajatellen. Sitten oli vuorossa se kauan pelätty tilanne - nimittäin haastattelu! Olin valmistanut päässäni pitkän tarinatuokion, missä kertoisin ummet ja lammet itsestäni, motiiveistani, tiedoista ja taidoistani sekä vähän muutakin hömppää - mutta enpäs sitten päässyt esittämään oikeastaan mitään niistä! "Miksi haluat armeijaan?", "Miksi haluat Niinisaloon?" ja "Mikä tämä koulutusohjelmasi oikein on?" olivat kysymykset joita minulta kysyttiin. Niinisaloa veikkailtiin edelleen minulle, mutta Tikkakoski pistettiin vienoista vastusteluistani huolimatta kuitenkin vielä varasijalle. Kahden viikon sisällä tulee lopullinen vastaus!
Tilaisuus oli ohi kohdallani joskus puoli kolmen aikoihin. Ajaessani kotiin päin, oli vaikeaa olla hymyilemättä. Jotenkin olotila siitä kuitenkin nopeasti muuttui, ja yhtäkkiä aloinkin epäilemään itseäni uskomattoman paljon - mitä ihmettä oikein olen tekemässä? Onhan inttiin lähdössä niin monia muitakin naisia, ja paljon sopivampiakin kuin minä - mitä minulla oikein on annettavaa Puolustusvoimille? Sekavissa fiiliksissä tulin sitten kotiin, ja koko päivän kestänyt jännitys vihdoin laukesi. Minä olen lähdössä inttiin!
Aamu alkoi huonosti nukutun yön jälkeen aika takkuisesti; olo oli tukkoinen ja väsynyt, ja eilinen Helsingin reissu verotti jaksamista huomattavasti. Aamupala ei mennyt alas, mietin varmaan puoli tuntia mitkä kengät laitan jalkaani, ja että onhan varmasti kaikki mukana (sinänsä tyhmää, koska henkilöllisyyspaperithan riittivät). Vähän yli kahdeksan isäni tuli hakemaan minua, vein hänet kotiin, ja suuntasin audin nokan kohti Tikkakoskea. Paikalla oli omasta mielestäni hyvissä ajoin (klo 8:30 siis, ilmoittautuminen viimeistään klo 8:50), mutta kun viimein sisälle pääsin niin huomasin olevani ihan viimeisten joukossa paikalla.
Valintatilaisuus pidettiin Aquila -rakkennuksessa
Saimme ensimmäisen kosketuksen armeijan tapoihin, kun meidät ilmoitettiin everstiluutnantille. Vahvuushan oli siis 31 naista, joka oli enemmän kuin mitä aikaisemmin luulin - ilmeisesti mukana olivat myös siis erikoishaun Tikkakoskelle tehneet naiset. Tilaisuuden avauspuheen piti Keski-Suomen aluetoimiston päällikkö, joka taisi kestää vajaan puolen tunnin verran. Sen jälkeen pidettiin pieni tauko, ja saimme kahvia ja sämpylää. Istuin everstiluutnanin pöydässä, ja välillä meinasi kyllä mennä sämpylä nenään hänen juttujaan kuunnellessa.. Hän oli mm. googlannut "Naisten vapaaehtoinen asepalvelus", ja ilmeisesti eksynyt Aamukampaan, jossa oli naureskellut tulevien naisvarusmiesten ongelmille. Varsinkin sheivaukseen liittyvä keskusteluketju oli saanut hänet suht hilpeälle tuulelle.
Tauon jälkeen meille pidettiin info koskien (yllätys, yllätys!) naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Asiat olivat jo entuudestaan minulle tuttuja, mutta monet kuulivat asioista vasta nyt, eli hyvin hyödyllinen ja tiivis infopaketti se kyllä oli. Kävimme läpi mm. varusmiespalveluksen jaksotusta (P-kausi, johtajakausi, jne.), kiintiöpaikkojen määrää, naisten oikeudellista asemaa, jne. Itselleni kaikista kiinnostavin aihe oli kiintiöpaikkojen määrä, jota olin pelännyt aiemmin; aikaisemmin kun ei ole ollut ollenkaan kiintiöpaikkoja Keski-Suomesta Niinisaloon. Tällä kertaa kuitenkin onni suosi, ja eriin II/10, I/11 ja II/11 oli kaikkiin yksi kiintiöpaikka Tykistöprikaatiin! Muita kiintiöpaikkoja oli odotetusti Tikkakoskelle, Keuruulle ja Kajaaniin.
Infopläjäyksen jälkeen meille puhui Tikkakosken sosiaalikuraattori, jota seurasi pataljoonan komentajan esittely Ilmasotakoulusta. Tämän jälkeen kävimme syömässä mukessa, jossa oli torstaiperinteen mukaisesti hernekeittoa ja pannukakkuja. Syönnin jälkeen tilaisuus jatkui, ja vuorossa oli varusmiesnaisten kokemuksia palveluksesta Tikkakoskella. Alikersantit H ja K vastailivat myös meidän kysymyksiin, ja auttoivat halukkaille kenttävarustuksen päälle. Samalla alkoi myös haastattelut, joihin minä tietysti pääsin aivan viimeisten joukossa - ja jännitin aivan hirveästi!
Viimein kuulin oman sukunimeni huudettavan, ja jätin auditorion taakseni. Ensimmäiseksi aluetoimiston täti tarkasti osoitetiedot ja hakutoiveet, ja totesi että Niinisalon I/11 paikka on lähes varmasti minun, koska muita hakijoita siihen ei ole ollut. Sydämeni varmaan jätti siinä vaiheessa yhden lyönnin välistä, ja hyvä etten hihkaissut ääneen. Tämän jälkeen kävin nopeasti lääkärin juttusilla, joka vain tarkasti että tiedot eivät olleet muuttuneet, ja painotti liikunnan tärkeyttä ensi vuotta ajatellen. Sitten oli vuorossa se kauan pelätty tilanne - nimittäin haastattelu! Olin valmistanut päässäni pitkän tarinatuokion, missä kertoisin ummet ja lammet itsestäni, motiiveistani, tiedoista ja taidoistani sekä vähän muutakin hömppää - mutta enpäs sitten päässyt esittämään oikeastaan mitään niistä! "Miksi haluat armeijaan?", "Miksi haluat Niinisaloon?" ja "Mikä tämä koulutusohjelmasi oikein on?" olivat kysymykset joita minulta kysyttiin. Niinisaloa veikkailtiin edelleen minulle, mutta Tikkakoski pistettiin vienoista vastusteluistani huolimatta kuitenkin vielä varasijalle. Kahden viikon sisällä tulee lopullinen vastaus!
Tilaisuus oli ohi kohdallani joskus puoli kolmen aikoihin. Ajaessani kotiin päin, oli vaikeaa olla hymyilemättä. Jotenkin olotila siitä kuitenkin nopeasti muuttui, ja yhtäkkiä aloinkin epäilemään itseäni uskomattoman paljon - mitä ihmettä oikein olen tekemässä? Onhan inttiin lähdössä niin monia muitakin naisia, ja paljon sopivampiakin kuin minä - mitä minulla oikein on annettavaa Puolustusvoimille? Sekavissa fiiliksissä tulin sitten kotiin, ja koko päivän kestänyt jännitys vihdoin laukesi. Minä olen lähdössä inttiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)