Inttikuumeen hoito-ohjeita

Vihdoin varmistuttuani päätöksestä hakea naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen, inttikuume on vallannut pääkoppani ja pahasti. Asiaa ei auta yhtään se, etten ole vielä kovinkaan monelle asiasta kertonut - välillä tuntuu kuin halkeaisin, kun joudun pitämään kaiken innostuksen, jännityksen ja odotuksen sisälläni. Olen kuitenkin keksinyt muutamia keinoja lievittää tätä "sairautta", kuten iki-ihana poikaystäväni ainakin voisi asiaa kuvailla.. :D

Inttiaiheinen keskustelufoorumi Aamukampa on ollut oiva tuntojen ja patoutumien purkamiskanava. Sieltä olen myös löytänyt suurimman osan tiedoista, mitä olen tarvinnut tähän mennessä. Suosittelen kaikkia ehdottomasti tutustumaan sivustoon, jos sinne ei ole vielä eksynyt!

Toinen suosikki helpotuskeino loppumattomaan tiedonjanooni on blogit. Olen yrittänyt metsästää jo intissä olleiden, nyt palvelevien sekä vielä palvelustaan odottavien naisten blogeja, ja olen ihan yllättänyt miten vähän niitä loppujen lopuksi kuitenkin on. Kirjanmerkin arvoisia kaikki ovat kuitenkin olleet, ja säännöllisesti käyn kurkkimassa, jahka uusia päivityksiä olisi tullut.

Asiapitoisuuden vastapainoksi olen myös katsellut paljon sota-aiheisia elokuvia, ja niistä voisin nostaa esille ehdottoman suosikkini, Band of Brothersin. Minisarjan kymmenessä osassa seurataan toisessa maailmansodassa taistelevaa maahanlaskudivisioonaa. Suosittelen! Maaliskuussa on myös tulossa sarjan tekijöiltä uusi minisarja The Pacific, ja jos se on edes puoliksi yhtä hyvä kuin Band of Brothers, aion kyllä katsoa sen heti..

Tietysti kirjahyllyyni on myös eksynyt Heidi Niemen Tyttö intissä. Tämä on kyllä sellainen kirja, jota suosittelen jokaiselle naiselle joka aikoo lähteä suorittamaan asepalvelustaan, ja mikseipä sitä voisi lukaista läpi myös jo palveluksen suorittanutkin. Asiat ovat paljon muuttuneet vuodesta 1995, jolloin normaalijoukkojen palvelukseen astui ensimmäinen hameväen edustaja, mutta silti kirjasta saa paljon irti juurikin sen tunnelman ja realistisuuden ansiosta. Hieman itselleni "silmään särähtää" (voiko näin edes sanoa!) kirjoittajan kirjoitusasu, joka paikkapaikoin ei ole parasta mahdollista - mutta tarkoitus ei olekaan arvioida kirjaa, vaan elää mukana tapahtumissa, ja miettiä kuinka "kohta minäkin"!

Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä täytyy vielä mainita tämä oma blogintekeleeni, jonne pääsen höpöttämään niin paljon kuin sielu sietää aiheesta ARMEIJA. Sitä vartenhan tämä on, ja siihen tarkoitukseen myös aion sitä käyttää! ;)