Siviilissä aamuja jäljellä...


27. joulukuuta 2009

Joulusta selvitty

On se kai uskottava, että joulu on taas ohi! Itse aattokin hujahti aivan silmänräpäyksessä, kun oli niin monta paikkaa kierrettävänä..

Enää olisi uusi vuosi tässä odoteltavana, jonka jälkeen ajattelin aloittaa "Inttikuntoon 2011" -projektin. Toive onneksi täyttyi, ja joululahjaksi saan ensi vuonna avustusta porukoilta salikorttiin, sekä uudet lenkkarit, kunhan tarjonta kevättä kohden paranee. Myöskin mukavan pehmoiset, fleecellä vuoratut Niken collarit jo odottavat kaapissa liikkeelle lähtöä! Olen collarifriikki, ja kaapista löytyy yhdet jos toisetkin puhkikulutetut, haalistuneet collarit - eli uudet todellakin tulivat tarpeeseen.

Huomenna (tai no oikeastaan tänään) alkavat alennusmyynnit, ja sinnehän on tietysti lähdettävä - vaikka tämä opiskelijabudjetti ei edelleenkään kauheasti anna periksi. Melkein voin taata, että mukaan tarttuu taas ainakin yksi huppari, joita minulle tuntuu kummallisesti aina siunaantuvan.. Myö uusi pipo pitäisi ostaa, kun luottopipo alkaa nukkaantua sen verran. Plus ne heräteostokset sitten myös..

Kohta pystyy jo laskemaan seuraavan saapumiserän siviiliaamut kahden käden sormin! Kyllä se aika vaan vierähtää.. Vuosi sitten oltiin melkein itkun partaalla, kun poikaystävä lähti varusmiespalvelustaan suorittamaan - nyt taas omaa lähtöä odottaa melkein kuin kuuta nousevaa. Saa nähdä mitkä on fiilikset vuoden päästä, kun omat siviiliaamut pystyy laskemaan kahdella kädellä...

post signature

2. joulukuuta 2009

Mielenkiintoisimmat koulutushaarat

Vertaillessani eri vaihtoehtoja, missä haluaisin suorittaa asepalvelukseni, tiesin heti aluksi että tahdoin saada sotilaspoliisikoulutuksen - ihan jo tulevaisuuden kannalta, mutta se myös tuntuu olevan ehdottomasti mielenkiintoisin koulutushaara, mitä Puolustusvoimilta löytyy. Jotkut paikat pystyin jo tämän perusteella jättämään ulos laskuista, koska jokaiseen varuskuntaan ei naisia oteta sotilaspoliiseiksi. Lähin varuskunta kotipaikkakunnaltani on Tikkakosken Ilmasotakoulu, mutta poikaystäväni palveltua siellä spollena miehistössä (+ moni muu ystäväni, osa myös varusmiesjohtajina), päätin ettei ko. paikka ole se minne itse haluan - haluan saada vuodesta mahdollisimman paljon irti, ja uskon monella muulla varuskunnalla olevan paremmat mahdollisuudet tarjota minulle kaipaamaani.


 Sotilaspoliisien koulutushaaratunnus

Tutkittuani asioita vielä enemmän, törmäsin sotakoiranohjaajiin, joita koulutetaan Niinisalossa ja Kajaanissa. Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja elättelenkin toivoa, että joku päivä pääsisin toimimaan koirapoliisina. Tästä syttyi innostus Niinisaloon, joka on aavistuksen lähempänä kuin Kajaani, sekä se, että Niinisalon sotakoiranohjaajat kuulemma painottavat sotilaspoliisikoulutukseen enemmän kuin Kajaanin. Mikäpä olisikaan parempi tapa viettää vuotta armeijan vihreissä, kuin tekemällä sellaista hommaa, johon oikeasti löytyy motivaatiota ja kipinä kehittyä koko ajan?

 Sotakoiranohjaajien koulutushaaratunnus

Sotilaspoliisi / sotakoiranohjaaja koulutuksen lisäksi minulle on ollut hyvin selvää, että tahdon ehdottomasti johtajakoulutuksen. Suurin syy siihen todennäköisesti on se, että vuoden palvelus sopii parhaiten suunnitelmiini - ja jotenkin sitä ajattelee, että kun kerran sinne inttiin kerran lähdetään, niin lähdetään sitten myös kunnolla! Erityisesti sotakoiranohjaajaksi on kuitenkin hyvin vaikea päästä, saati saamaan johtajakoulutusta, mutta ainahan sitä kuitenkin kannattaa yrittää. Sotilaspoliisipuolellekin saan nostaa kuntoani nykyisestä ihan kiitettävästi, mutta onpahan ainakin hyvät motivaattorit lenkille lähtöön!

Tässä siis hieman toiveistani palvelusajalle, katsotaan miten käy - loppupeleissä sitä kuitenkin on vain tehtävä niin kuin PV sanoo, toivotaan kuitenkin parasta.

post signature

29. marraskuuta 2009

Tästä se lähtee


Olen muutamaan otteeseen aikaisemminkin kirjoittanut blogia, mutta ikinä en ole vielä päässyt julkaisuasteelle niiden kanssa. Jotenkin aina uuden blogin kanssa ajatteli, että ehkäpä juuri tämä olisi se julkaistava kappale, mutta näin ei ole vielä käynyt - kuten ei tämänkään kanssa! Ajattelin muuttaa tämän blogin julkiseksi vasta sitten, kun olen saanut paperit lähtemään aluetoimistoon vapaaehtoista asepalvelusta varten, sekä olen saanut kerrottua lähipiirille inttiin lähdöstäni. En ajatellut pelotella heitä sentään siinä määrin, että he netistä sen saisivat tietää!


Mutta asiaan! Olen siis 20 -vuotias naisenalku Keski-Suomesta. Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa kansainvälisellä linjalla - tämä ei kuitenkaan ole aivan sitä mitä haluan, ja olen viimein päättänyt kurotella tähtiin ja lähteä metsästämään unelmiani. Vaikka pienestä pitäen olenkin halunnut poliisiksi, vasta nyt tunnen olevani valmis lähtemään tavoittelemaan tätä haavetta - aikaisemmin se oli oikeastaan vain unelma-ammatti, ei niinkään realistinen toive. Muistan myös ennen yläastetta puhuneeni kovastikin armeijaan lähdöstä, joka kylläkin jäi sitten moneksi vuodeksi komeron perukoille hautumaan. Kun poikaystäväni astui tämän vuoden alussa palvelukseen Tikkakoskelle, jonkinlainen kipinä syttyi uudestaan - entäs jos minäkin? Aluksi ajatus tuntui aika kaukaiselta huonon vastaanoton vuoksi, mutta lopulta oma pää voitti, ja paperit odottavat nyt valmiina lähetystä. Ainoastaan terveystarkastus enää puuttuu.

Tässä blogissa tulen seuraamaan matkaani siviilistä reserviin, ja mitä kaikkea se tuo tullessaan. Miten valmistaudun inttiin? Mitkä ovat odotukseni armeijan vihreistä? Millaista on olla naisena keskellä vihreää mieslaumaa? Kuinka arki alkaa sujumaan kasarmilla? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin alan etsimään vastauksia - ja mahtuupa mukaan myös aimo annos hömppää muusta elämästäni, ettei aihe liian vakavaksi sentään käy.

Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.

Uuden blogin ulkoasusta löytyy suosikkiväriäni (jonka kaikki kaverini tietävät kyllästymiseen asti..!), eli limenvihreää. Ajattelin pistää talteen eri ulkoasut, koska itseni tuntien ne tulevat vaihtumaan vielä monesti! Blogin nimi on vapaa muunnos yhdestä tämänhetken (ja kenties kaikkien aikojen) suosikki biisistäni; Musen Starlightista. Koska tähtiinhän tässä kurkotellaan.. ;)



... this ship is taking me far away ...

post signature